Tulevaisuudentutkimuksen
Verkostoakatemia
tvanet.fi

TULIO-tutkijakoulu

Tulevaisuuden liiketoimintaosaamisen tutkijakoulun TULIO:n keskeisenä tavoitteena on edistää sellaista tutkimusta, joka auttaa paremmin ymmärtämään taloudellisten, teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden roolia ja merkitystä yhteiskunnassa ja taloudessa. Tutkijakoulun piirissä syvennetään tutkimuksen keinoin näkemystä esim. siitä, miten yritykset ymmärtävät toimintansa alueelliset ulottuvuudet globalisoituvassa maailmassa ja vastuullisen yritystoiminnan haasteet. Sekä millä edellytyksin yrittäjyys kehittyy tulevaisuudessa ja kuinka heikkoja signaaleja voidaan hyödyntää organisaatioiden toiminnassa. TULIO pyrkii lisäämään keskusteluyhteyksiä eri tieteenalojen välille ja samalla edistämään tulevaisuusnäkökulman avautumista osaksi eri tieteenalojen omia kehitysprosesseja.

Professori Markku Wileniuksen johtamaan tutkijakouluun kuuluu 26 tutkijakoulutettavaa. Heistä 4 on rahoitettavalla tutkijankoulutuspaikalla ja 22 statuspaikalla. Tutkijaopiskelijoiden tehtävänä on oman väitöskirjatyön tekeminen neljä vuotta kestävän tutkijakoulun aikana.

Koordinaattorina toimii TVA:n koordinaattori.

Tulevaisuuden liiketoimintaosaamisen tutkijakoulussa tapahtuvan tutkimuksen pääteemoja voivat olla muun muassa seuraavat:

  • teknologisten, taloudellisten ja kulttuuristen innovaatioiden tuotteistaminen

  • liiketoiminnan alueelliset ulottuvuudet

  • liiketoiminta ja yhteiskuntavastuu

  • sosiaaliset innovaatiot liiketoiminnassa

  • liiketoiminnan ja yrittäjyyden tulevaisuuden kehitys

  • kulttuurin ja kulttuuriosaamisen merkitys talouselämässä

  • asiantuntijaorganisaatioiden ja innovaatioiden johtaminen

Tutkimuksen lisäksi tutkijakoulutettavat osallistuvat aktiivisesti tulevaisuudentutkimuksen dynaamisen työyhteisön toimintaan ja toimivat osana TVA:n tarjoamaa valtakunnallista jatkokoulutusohjelmaa. TULIO:n tutkijakoulutettavat järjestävät vuosittain noin neljä luento/keskustelutilaisuutta.

Tulevaisuuden tutkimuskeskus on Turun kauppakorkeakoulun erillislaitos, joka jalostaa nykyisten päätöksentekijöiden käyttöön näkemyksellistä tietoa vaihtoehtoisista tulevaisuuksista sekä niihin sisältyvistä haasteista ja mahdollisuuksista. Asiakkaita ovat julkisen sektorin toimijat ja yritykset, erityisesti näiden johdossa ja vaativissa asiantuntijatehtävissä toimivat henkilöt.

• Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia • Tulevaisuuden tutkimuskeskus • Turun kauppakorkeakoulu